Onhan tää ihan kamalaa että on a) niin kiireinen ettei edes blogiin ehdi kirjoittamaan ja b) että joutuu sen takia joka postauksen aloittamaan anteeksipyynnöillä. Silti tälläkin kertaa joudun toteamaan, että kiireet ovat ottaneet minusta lähiaikoina ihan niskalenkin, eikä loppua näy. Onneksi tänään sentään liikeni muutama minuutti kuulumisien päivittelyyn!
Meillä oli tässä muutama viikko sitten myös eräät Suomennaapurit täällä kyläilemässä, tosin tällä kertaa kyse oli konkareista, Paukkusen perhe on nimittäin eri kokoonpanoilla käynyt täällä Puolassa meitä moikkaamassa jo neljä kertaa! Mä sainkin tuliaiseksi niin osuvat jutut, kun oli ehtinyt tämä uutinen ajokortista siine asti kiirimään...
Muuten kuuluu kyllä tosi hyvää. Pahimmat deadlinet oikeastaan selätetty nyt, kun kävin sen valmiin lähes 4000-sanaisen Extended essayn koordinaattorille suhteellisen tärisevin polvin viime maanantaina palauttamassa. Jotenkin sitä aina varoitellaan abivuoden ja erityisesti tän viimesen IB-vuoden raskaudesta, mutta silti se on yllättänyt. Tuntuu että tehtävää riittäisi tekemään vielä yhden lisävuodenkin kiireiseksi, mutta ei, toukokuussa häämöttävät ne kirjoitukset, ja no, täytyy sanoa että tälläinen krooninen stressaaja kyllä on jo valmiiksi aika stressaantunut. Surullista, että siitä syystä jää paljon vähemmän aikaa ihan sille ystävien tapaamiselle ja harrastamiselle. Ihan voin näin myöntää, että kavereiden kanssa treffaaminen jää kyllä auttamatta sinne koulun välituntitasolle, Suomen kavereista puhumattakaan, ja ihan nolottaa että eniten käytetty kommunikaatiokanava tuntuu olevan facebook-chat ja eniten tulee vietettyä aikaa tietokoneen edessä kotona. No onneksi näitä torstai-päiviä ja aika usein muitakin päiviä piristää tuolla Sky Towerin uudella gymillä pidettävä mahtava Zumba, josta mahtavan tekee ehdottomasti paras ohjaaja! Ei voi olla kuin tulematta hyvälle tuulelle :)
Yksi mun parhaista kavereista Ola täytti lokakuun lopussa sen 18-vuotta, ja käytiin juhlistamassa sitä ravintolan merkeissä tyttöporukalla. Ne ihan oikeat bileet odottavat vuoroansa kuluvan kuukauden aikana. Mun täytyykin tästä mua edelleen ihmetyttävästä nimipolitiikasta vähän valottaa teille; ystäväni etunimi on siis Aleksandra, mutta häntä, kuten jokaista muutakin Aleksandraa kutsutaan nimellä Ola. Vastaavasti Aleksandereita kutsutaan lempinimellä Olek. Tämä on aina hämmentänyt minua, sen takia että kaikilla on se sama kutsumanimi, ja kun täällä Puolassa on hirveän vähän nimiä muutenkin niin mäkin tunnen kyllä useamman Olan, plus sen takia että Ola ei mitenkään järkevästi muodostu tuosta Aleksandrasta. Perin kummallista! Tämä on kyllä tosi yleinen käytäntö, lähes kaikista pidemmistä nimistä on vastaava yleinen lempinimi: Agnieszka on Aga, Weronika on Wera, Malgorzata on Gosia, Katarzyna taas Kasia. Adriannakin lyhennetään Adaan ja Alicja Alaan! Poikien puolella vastaava: Tymoteusz on Tymek, Bartolomiej on Bartek, Jakub on taas Kuba ja Tomasz Tomek. On mennyt hetki totutellessa!
Pyhäinpäivän kunniaksi meillä vietettiin pitkää viikonloppua, ja meidän perhe otti äkkilähdöllä auton alle ja suuntasi parin tunnin ajomatkan päähän Karpacziin lähelle Tsekin rajaa kylpylälomalle. Helpotti väsyneitä ja kireitä arjen raatajia! Näin upeissa maisemissa sijaitsi meidän luksushotelli:
Palaillaan taas heti kun pystyn, toivotaan ettei venähdä näin pitkälle ensi kerralla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti