You can't go to bed without a cup of tea, and maybe that's the reason you talk in your sleep, and all those conversations are the secrets that I keep, though it makes no sense to me

Onhan tää ihan kamalaa että on a) niin kiireinen ettei edes blogiin ehdi kirjoittamaan ja b) että joutuu sen takia joka postauksen aloittamaan anteeksipyynnöillä. Silti tälläkin kertaa joudun toteamaan, että kiireet ovat ottaneet minusta lähiaikoina ihan niskalenkin, eikä loppua näy. Onneksi tänään sentään liikeni muutama minuutti kuulumisien päivittelyyn!

Meillä oli tässä muutama viikko sitten myös eräät Suomennaapurit täällä kyläilemässä, tosin tällä kertaa kyse oli konkareista, Paukkusen perhe on nimittäin eri kokoonpanoilla käynyt täällä Puolassa meitä moikkaamassa jo neljä kertaa! Mä sainkin tuliaiseksi niin osuvat jutut, kun oli ehtinyt tämä uutinen ajokortista siine asti kiirimään...

Muuten kuuluu kyllä tosi hyvää. Pahimmat deadlinet oikeastaan selätetty nyt, kun kävin sen valmiin lähes 4000-sanaisen Extended essayn koordinaattorille suhteellisen tärisevin polvin viime maanantaina palauttamassa. Jotenkin sitä aina varoitellaan abivuoden ja erityisesti tän viimesen IB-vuoden raskaudesta, mutta silti se on yllättänyt. Tuntuu että tehtävää riittäisi tekemään vielä yhden lisävuodenkin kiireiseksi, mutta ei, toukokuussa häämöttävät ne kirjoitukset, ja no, täytyy sanoa että tälläinen krooninen stressaaja kyllä on jo valmiiksi aika stressaantunut. Surullista, että siitä syystä jää paljon vähemmän aikaa ihan sille ystävien tapaamiselle ja harrastamiselle. Ihan voin näin myöntää, että kavereiden kanssa treffaaminen jää kyllä auttamatta sinne koulun välituntitasolle, Suomen kavereista puhumattakaan, ja ihan nolottaa että eniten käytetty kommunikaatiokanava tuntuu olevan facebook-chat ja eniten tulee vietettyä aikaa tietokoneen edessä kotona. No onneksi näitä torstai-päiviä ja aika usein muitakin päiviä piristää tuolla Sky Towerin uudella gymillä pidettävä mahtava Zumba, josta mahtavan tekee ehdottomasti paras ohjaaja! Ei voi olla kuin tulematta hyvälle tuulelle :)

Yksi mun parhaista kavereista Ola täytti lokakuun lopussa sen 18-vuotta, ja käytiin juhlistamassa sitä ravintolan merkeissä tyttöporukalla. Ne ihan oikeat bileet odottavat vuoroansa kuluvan kuukauden aikana. Mun täytyykin tästä mua edelleen ihmetyttävästä nimipolitiikasta vähän valottaa teille; ystäväni etunimi on siis Aleksandra, mutta häntä, kuten jokaista muutakin Aleksandraa kutsutaan nimellä Ola. Vastaavasti Aleksandereita kutsutaan lempinimellä Olek. Tämä on aina hämmentänyt minua, sen takia että kaikilla on se sama kutsumanimi, ja kun täällä Puolassa on hirveän vähän nimiä muutenkin niin mäkin tunnen kyllä useamman Olan, plus sen takia että Ola ei mitenkään järkevästi muodostu tuosta Aleksandrasta. Perin kummallista! Tämä on kyllä tosi yleinen käytäntö, lähes kaikista pidemmistä nimistä on vastaava yleinen lempinimi: Agnieszka on Aga, Weronika on Wera, Malgorzata on Gosia, Katarzyna taas Kasia. Adriannakin lyhennetään Adaan ja Alicja Alaan! Poikien puolella vastaava: Tymoteusz on Tymek, Bartolomiej on Bartek, Jakub on taas Kuba ja Tomasz Tomek. On mennyt hetki totutellessa! 

Pyhäinpäivän kunniaksi meillä vietettiin pitkää viikonloppua, ja meidän perhe otti äkkilähdöllä auton alle ja suuntasi parin tunnin ajomatkan päähän Karpacziin lähelle Tsekin rajaa kylpylälomalle. Helpotti väsyneitä ja kireitä arjen raatajia! Näin upeissa maisemissa sijaitsi meidän luksushotelli:

Palaillaan taas heti kun pystyn, toivotaan ettei venähdä näin pitkälle ensi kerralla!

I'm just the same as I was, now don't you understand that I'm never changing who I am

Onpahan taas kiirettä pitänyt, nyt ehdin vihdoinkin vähän päivittelemään kuulumisia tännekin! Tosiaan fanfaarien saattelemana saanen ilmoittaa, että hieman yli viikko sitten sain vihdoinkin kätösiini sen ajokortin! Eihän se vieläkään onnistunut vaan hakemalla, niinkun pari postausta sitten ilmoitin, vaan saavuttuani sinne kuulin, että kortti olikin laitettu postissa tulemaan. Puolan posti ei ole se kaikista luotettavin eikä varsinkaan nopein, ja ehdin jo lyödä rukkaset tiskiin, että montakohan viikkoa tässä vielä odotellaan, mutta parin päivän kuluttua mua odottikin postin lappu kotona ilmoittaen, että lähipostista saa käydä kortin noutamassa. Isi lopulta ajoi postiin, ja Oona kotiin :). Viime viikko onkin sitten treenattu tuolla a)valtavalla autolla (ainakin renault clioon verrattuna...) ja b) automaattivaihteilla ajamista, ja peloista huolimatta se onkin oikeastaan aika helppoa. Ei (vielä!) pakkoliikkeitä vasemmalla jalalla, ja autokin yhtenä kappaleena! Täytyy vielä ylpeänä ilmoittaa että yksinkin jo ehdin kulkea pariin otteeseen; viime torstaina kävin Zumbaamassa autolla kahdestaan ystäväni Agatan kanssa (parkkeerasinkin ihan ite !) ja eilen sunnuntaina ajoin auton Unnan kanssa keskustasta kotiin, kun iskä jäi ystävien kanssa syömään. Ihan mahtavaa!

Meillä oli viimeviikon ystäviä kyläilemässä, ja muun harrasteen lisäksi käytiin vihdoinkin katsastamassa suihkulähdeshow Hala Stulecian alueella. Tuo ekassa kuvassakin taustalla näkyvä valtava pyöreä rakennus on niin kutsuttu Satavuotishalli, joka on rakennettu jo 1900-luvun alkupuolella. Siellä on sen historian aikana pitänyt puheensa muun muassa muuan Adolf Hitler 25 000 ihmisen edessä. Se on jo Unescon maailmanperintökohteeksikin nimetty, ja sen alueella sijaitsee valtava suihkulähde sekä Puolan tärkeimmistä elokuvastudioista. Mekin päästään pitämään WrocMUN-tapahtumamme kokonaan tuolla, ihan huikeaa!

Alueen suihkulähteellä pidetään showta, johon kuuluu tuttua, mahtipontista musiikkia (no kyllä ne soitti Michael Jacksoniakin...) jonka tahtiin sadat yksittäiset lähteet purskahtelevat eriväreissä luoden ihan mahtavan efektin. Mitä kaikkea sillä saakaan ilmaistua! Lisäksi vesisumuun luodaan heittimellä makeita heijastuksia. Show kestää noin 20 minuuttia ja on kyllä joka sekuntin arvoinen nähtävä!

Eilen sunnuntaina suuntasin iskän ja Unnan kanssa Hala Orbitaan nauttimaan kansainvälisestä koripallosta. Puolan Zgorzelecista tuleva PGE Turow kohtasi itä-Euroopan liigassa Khimki Moskwan, jossa siskon leirivalmentaja maestro Petteri Koponenkin pelaa. Lisäksi pääerotuomarikin sattui edustamaan kotimaata. Aluksi varsin selkeästä pelistä kehkeytyikin jännitysnäytelmä, mutta kyllä se Moskwa pelin lopulta vei nimiinsä - kokemuksena kyllä varsin erikoinen näiden puolalaisten keskellä kannustaa venäläistä joukkuetta... Paheksuvat katseet kyllä laantuivat, kun Petteri kävi meidän kanssa pelin jälkeen muutaman sanan vaihtamassa ;).

Ps. se kahvilapoika muistaa edelleen mun nimeni ;pp !

I've got another confession my friend, I'm no fool I'm getting tired of starting again, somewhere new

Moikka taasen! Tässä menneenä viikonloppuna saavutin meinaan erään hyvin merkittävän virstanpylvään. Kävin nimittäin kokonaisen keskustelun selkeällä puolan kielellä! Aaltoja ja aplodeja odotettavissa siis. No ei vaan, koko tarinahan meni siis niin, että olin kahvilla ystävän kanssa, mutta hoidin tilaukseni ihan itse puolaksi, niinkuin aina. Noh, se mies tiskin takana sitten katsoi mua pitkään, ja kysyi että olinko kenties käynyt siellä kahvilla jo aiemmin samana päivänä, ja vastasin kummissani että ehen tänään ollenkaan. Sain kahvini tilattua, ja lopuksi hän sitten kysyi vielä nimeäni, niinkuin täällä on tapana, että saa kupin kylkeen hyvän päivän toivotukset oikealla nimellä. Naurahtaen ilmoitin nimeni, jolloin kaveri huudahti "nythän mä sut muistan, sä olit se tyttö Suomesta!" Olin ilmeisesti jonain aikaisempana kertana samassa kahvilassa maininnut tämänkin faktan. No, kuulin sitten vaikka mitkä tarinat siitä, kuinka kyseisen henkilön veli oli ollut ennen Nokialla töissä, ja muistipas hän vielä erään tervehdyksen suomeksi, nimittäin terve! Selvensin hänelle sanan merkityksen, ja hän mainitsi vielä, että veli oli muutaman kerran Suomessa käynytkin - Tampere-nimisellä paikkakunnalla. Siitähän vasta ilo irtosikin, kun kerroin sen olevan juuri minunkin kotikaupunkini! Kun sain vihdoin kahvini, luki sen kyljessä 'ihanaa päivää ihanalle suomalaiselle Oonalle' - sydämen ja hymynaaman kera tietysti ;).

Tämä mun yhden päivän hiuskokoeilu saavutti suuren suosion - ja sain jo useamman hiustenlaittotilauksen koskien tuota monasti mainittua WrocMUN-tapahtumaa...

Viime viikko ei ollut pelkästään iloista tapahtumaa, vaan jouduimme myös sanomaan äkilliset hyvästit eräälle perheenjäsenelle - siskoni rakas kääpiöhamsteri Nekku nukkui torstai-yönä pois useamman päivän sairastelun tuloksena. Nekku eli onnellisen elämän ja pysyy aina meidän muistoissamme.

 Nämä tuskaiset ilmeilyt taasen johtuivat lauantaisesta yllätyksestä - ei niin kivasta sellaisesta, kun meikäläinen käskettiin varsin lyhyellä varoituksella ulos keskustaan eräälle sillalle kuvaamaan WrocMUN-promovideota. Ja vielä pukeutuneena! Säälittävintä oli, etten omistanut itse sopivaa kauluspaitaa, vaan kävin senkin äidin vaatekaapilta lainaamassa. Olo oli kuin naamiaisiin menossa, ei mua oo kyllä luoto tämmöseen businesswoman lookkeiluun, ihan oikeesti! Nolattiin sitten itsemme juoksennellen pitkin siltoja kannellen tuoleja ja jakkaroita puvut päällä, ehkä jaan materiaalin teidänkin kanssa jahka se saadaan editoitua! Ja jotta ilo ei liikaa pääsisi laantumaan, niin keskiviikkona meillä on vielä ihka oikeat valokuvaukset (tosin kai perin humoristiset sellaiset) vielä koskien kyseistä tapahtumaa, joten eikun naamiaispuku uudestaan ylle silloin!

Vielä parit kynsitaiteilut, vaikka oon näissä yleensä ihan toivoton niin sainpas sentään jotain aikaan nyt kun mun kynnet on pidemmät kuin koskaan (eli noin 3 mm yli sormen pään.....)

Vielä loppuun kehotus, fiilistelkää tekin vanhaa kunnon Foo Fightersia niinkun mäkin oon nyt koko viikonlopun tehnyt!

Let's go crazy, crazy, crazy till we see the sun, I know we only met but let's pretend it's love, and never, never, never stop for anyone, tonight let's get some, and live while we're young

Moikka! Long time no talk taas mutta ei mulla ihan kamalasti mitään uutta asiaa ookkaan - koulua ja koulua ja no, siihen se sitten jääkin! Viime viikolla vietettiin taas 3 päivää Puolan vuorilla Przesiekassa, mistä vuosi sitten myöskin kirjoittelin treenaamassa meidän tämänvuotista WrocMUN-tapahtumaa. Joku saattaakin muistaa, kun tästä(kin) vuosi sitten höpöttelin, ja nyt tosiaan onkin mun luokan vuoro järjestää tämä YK-konferenssin stimulaatio. Itse olen mukana pitämässä UNEP-komiteaa eli United Nations Environt Programmea, jonka aiheeksi valitsimme Aral-järven kuihtumisen. Varapuheenjohtajana mun työnkuva ei ole turhan vaativa, mutta virallinen tilaisuus sääntöineen tarjoaa haastetta niin opetteluidensa kuin pukukoodinsa puolesta ;).

Kaiken tuon tapahtuman stressaamisen lisäksi muuta ihmeellistä ei olekaan tapahtunut. Iskä kotiutui tänään Suomessa suoritetusta polvileikkauksesta, ja minä kävin (vihdoin!) maksamassa ajokortin, nyt sen pitäisi sitten vihdoin ja viimein miljoonan täytetyn paperin ja sähläämisen jälkeen olla mua odottamassa ensi viikon keskiviikkona. Sormet ristissä, enpä olisi yllättynyt jos tämän kaiken byrokraattisen toiminnan jälkeen vielä joku mutka matkaan eksyisi...

Eilen käytiin suomiporukalla testaamassa uuden ostoskeskus Sky Towerin keilauspaikka, ja oli aikas mahtavan kivaa keilata pitkästä aikaa, vaikka taidot olivatkin vähän hukassa... Olen myös innostunut käymään salilla ja erityisesti zumbaamassa useamman kerran viikossa, motivaattorina ehkä toimii (vaikken myönnäkkään...) tammikuussa järjestettävä Puolan Wanhojen tanssit eli Studniowka. Puvut vähemmän hienot (eli lyhyet) mutta jatkot opettajien kera, mikäs sen mahtavampaa!

Heipat siis tältä erää, ja kuulemisiin kun taas jotain täälläkin tapahtuu! :)

In another place, at a different time, you can be my lucky star

Moikka taas (huolestuttavan) pitkän tauon jälkeen! Kaikenlaista on taas ehtinyt tapahtua sitten viimekirjoituksen, mm. koulukin ehti tuossa maanantaina alkaa aiheuttaen meikäläisen jo normaalisti korkeahkon stressitason nousun, sekä tietenkin mun eilinen inssi, joka meni kunnialla ihan ensiyrittämällä läpi! Ja tilanne inssin suhteen kun on täällä hieman toinen; pelkästään mun ajokoulun (joka on rankattu kaupungin parhaaks) ensikerran läpipääsyprosentti on keskimäärin sellaista 45%:n luokkaa, puhumattakaan sitten koko kaupungin prosenteista... Munkin ystävät ovat joutuneet ainakin sen toisen kerran kokeessa käymään, mutta meikä pamauttikin sitten kerralla ja kunnialla prosentit murskaksi! Pari viikkoo pitää odotella, ja sitten saa käydä kortin noutamassa ja alkaa virallisesti huristelemaan, ihan mahtavaa!

Tän postauksen pääosassa on kuitenkin mun viimeinen kesälomareissu Puolan rannikolle Jaroslawieciin viiden mahtavan ystävän kanssa. Matka kesti 10 päivää, ja tosiaan palattiin kotiin vasta koulunalkua edeltävän lauantaina, siis vajaa viikko sitten! Tää reissu oli oikein kunnon adventure, ihan siitä juna- ja bussimatkasta lähtien, mutta ai että kun mahtava sellanen! Maailman paras tapa päättää elämäsi kesäloma rentoutuen ja hällä välittäen yhtään mistään mahtavassa seurassa.

Majoituksena toimi leirintäalueella sijainnut pieni mökki, jossa oli juuri ja juuri tilaa kuudelle hengelle. Sekös siitä kodikkaan tekikin! Eihän me tuolla oikeastaan kyllä aikaa vietetty, lähinnä nukuttiin, sillä kaikki muu aika oli käytettävä rannalla tai muuten vaan ulkona. Tai no vietettiin me ihan ruhtinaallisesti aikaa tuolla pienessä turistikeskustassakin, lähinnä syöden :D. Ilmat oli aivan mahtavat, lähes joka päivä aurinko paistoi ja lämpötilat kohosi korkeelle, joten rusketusrajat on sen mukaiset ;).

 

Menopäivänä vietettiinkin muuten yhtä merkkipäivää, kun Mateusz täytti 18! 

Koko alue oli tosi kaunista seutua; rantahiekka oli ihan hienoa ja valkoista, meri tyrskysi aina tuulen käydessä ja muuten paikka oli keskellä ei-mitään, eli siis metsässä.

Öisin me käytiin myös pimeän metsän poikki rannalla katselemassa upeaa tähtitaivasta ja bongaamassa tähdenlentoja. Taidettiin me yksi ilta Olan kanssa käydä kuutamouinnillakin, muut tosin jänisti. Merivesi oli aika kirpeetä, minä kyllä kävin joka päivä virkistäytymässä siellä, milloin pidempään uiden ja milloin sitten vain kastautumassa rohjeten, mutta kaverit vähän nynnyili. Eivät selvästi ole uineet Suomessa ;).

Tehtiin me muutakin kun vaan maattiin, nimittäin yksi road trippi lähellä sijaitsevaan Darlowkon kaupunkiin! Tai kylään, ei se mikään iso mesta ollut, mutta vähän eri maisemat ja täydempi ranta hehe! 

Mäkun nyt oon aina tällänen hehkuttaja, niin hehkutan vielä vähän lisää; oli nimittäin maailman paras reissu, koska takasin? Ei olisi 10:tä päivää jaksanut ilman tätä seuraa, on niin ihmeellistä, kuinka samanlaisia ja silti kuitenkin niin erilaisia me kaikki ollaan. Mahtavaa! 

Ylärivissä vasemmalta minä, Szymon ja Mateusz. Alarivissä taasen Ola, Marcin keskellä ja Olga <3

No, nyt on kuitenkin arkeen palattu ja aika jättää hyvästit tältä osaa näille jutuille. Inside-jutut lentää kyllä vielä ihan kiitettävästi tuolla koulunpenkilläkin!