torstai 8. maaliskuuta 2012

Here I am, this is me, there's no where else on Earth I'd rather be

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille! Kirjotan nyt taas pitkästä aikaa, on se kumma kun kaikki postaukset alkaa anteeksipyynnöllä siitä, ettei taas ole ehtinyt kirjoittaa, on vaan niin hirveesti kaikkea tekemistä (lue: kiirettä ja stressiä) ettei meinaa aika riittää kaikkeen! Tänään kuitenkin pääsin aikaisin koulusta kotiin niin ajattelin vähän päivitellä kuulumisia :).

Eli tosiaan, Wanhoista on toivuttu ja koulurytmiin päästy takaisin. Aikaa ei meinaa jäädä edes reeneille nykyään, ja oon muutenkin aika stressaantunu koulusta, koska ne kirjoitukset häämöttää jo vuoden päässä, ja panostus pitäis olla sen mukainen. Onneks kivoillekin jutuille jää aikaa, esimerkiks ens viikonloppuna on vuorossa reissu ihan uuteen kohteeseen, Slovakian Bratislavaan! Matkataan sinne taas tuon mun valmentaman joukkueen kanssa vierailemaan siellä olevassa kansainvälisessä koulussa, ja luvassa on taas kiva irtiotto arjesta. Turnaus kestää perjantain ja lauantain, ja jäädään vielä omalla perheellä yhdeksi ylimääräiseksi yöksi ja päiväksi tutustumaan kaupunkiin. 

Kesää ajatellen on myös suunnitelmat selvinneet. Täällä meillä koulu jatkuu aina kesäkuun loppuun asti, jonka takia ei päästä Juhannusviikoksi meidän vakkaripaikkaan Vuokattiin. Sen sijaan tullaan kyllä Suomeen heti loman alettua, ja sen jälkeen Puolaan palattuamme suunnataan auto kohti Italiaa! Firenzen läheltä meillä on varattuna ihanan näköinen talo uima-altaineen, jossa vietetään viikko erään ystäväperheen kanssa. Kaikkein parasta on, kun äiti ja iskä houkutteli kummityttönsä ja mun hyvän kaverin Nooran meidän mukaan, 18-vuotis synttärilahjaksi! Noora lentää suoraan Tampereelta Pisaan, ja mullakin on siis huippuseuraa viikon ajan, odotan jo tosi innolla! Voi ehkä viikon ajaksi unohtaa stressin EE:stä...

Jotenkin musta tuntuu, et toitotan aina tätä samaa asiaa, mutta oon nykyään tosi onnellinen. Vaikka koulu aiheuttaakin hammastenkiristystä ja päänsärkyä, oon tavannut täällä ihania ihmisiä, ja oon tavallaan löytänyt paikkani tosi hyvin. Tän kuun lopussa on esimerkiks yhdet combined synttärijuhlat, joita varten on varattu kokonainen klubi yli kahdelle sadalle vieraalle. Voi kun olis jo toukokuu, että mäkin voisin tuota täysi-ikäisyyden rajapyykkiä juhlia... Mulla on myös nyt suuressa etsinnässä joku autokoulu, josta voisin saada englanninkielistä opetusta, sillä aion ajaa kortin ennen kesän alkua, ihan siks että kesällä en oo täällä niin paljoa ja syksyllä on sitten taas jo ihan eri vaihde päällä koulun kanssa, joten parasta hoitaa homma pois alta! Puolassa ajotunnit voi alottaa 3 kk ennen synttäreitä, ja sen kauempaa ei edes kestä sen kortin saaminen, plus se on täällä tosi paljon halvempaa, joten nyt täytyy vaan löytää nopeesti tosiaan se englantiapuhuva ajo-opettaja. Tosin täällä ajokokeista läpipääsevien prosentti on tosi alhaalla, alle puolet, ja mua vähän hirvittää että kuinka mun käy, autot kun ei oo ihan mun cup of tea. Ehkä mä kuitenkin selviän, ja toisaalta jos mä pystyn Puolassa ajamaan, niin pystyn muuten ajamaan missä vaan, niin hullua toi liikenne täällä välillä on...

Sisko viettää huomenna 14-vuotis synttäreitään, huh kun siitäkin tulee jo iso! Toivottavasti se tykkää saamastaan lahjasta... ;). Niitä juhlistetaankin sitten viikonloppuna enemmän! Ja huomenna koulussa virallisesti naistenpäivää, koska meillä on nk. class meeting, ja täällä on tapana että naistenpäivänä pojat (ja miestenpäivänä tytöt tietysti, sellanenkin päivä ainakin täällä meinaan on!) järjestää jonkun yllätyksen sitten tytöille, esim. ostavat kukkia tai vastaavaa. Sitä odotellessa! Nyt tuli valitettavasti kuvaton postaus, koska multa ei oikeestaan löydy mitään kuvamateriaalia viimeisiltä viikoilta, mutta ajattelin että kirjotan silti että tulee vähän päivitystä näihin munkin tekemisiini! Palaillaan taas, kuvien kera ensi kerralla mielellään, ihanaa naistenpäivän jatkoa! :**

2 kommenttia:

  1. Ooo mäki ootan jo innolla italianreissua! Tulee mahtia! : DD Kunhan nyt lentoyhtiöt lopettaa törttöilyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä, nyt ei parane enää suunnitelmat muuttua... ;))

      Poista